Lux Helsinki on kaupunkilaisille suunnattua installaatiotaidetta parhaimillaan!

Tammikuussa joulun jälkeen talvi on kylmimmillään ja kaamos saattaa masentaa iloisintakin suomalaista. Helsingillä on kuitenkin ollut talven pimeimpiin hetkiin jo muutaman viime vuoden aikana ratkaisu. Lux Helsinki -tapahtuma järjestetään vuosittain tammikuun alussa ja se tuo kaupungin kaduille valotaidetta, joka piristää silloin, kun aurinko ei tahdo nousta horisontista. ’

Koko kaupunkia peittävät valoteokset muodostavat tietyn reitin, jonka voi käydä kävelemässä vaikkapa töiden jälkeen. Yleensä, varsinkin Torikortteleissa ja Tuomiokirkolla nähtävät valoteokset ovat henkeäsalpaavia. Tapahtuma tukee yleensä suomalaisten taiteilijoiden teoksia, ja esimerkiksi vuoden 2018 tammikuussa suomalaiset taiteilijat olivatkin voittoisa osa tapahtuman teoksissa. Kuitenkin mukaan mahtuu myös taiteilijoita ulkomailta, kuten Yhdistyneistä Kuningaskunnista ja Sveitsistä. Vuoden 2018 pääteos oli Unkarilaisen Lazlo Bordosin teos tuomiokirkolla. Hän yhdisti strobovaloja ja luonnonvaloja kirkon arkkitehtuuriin.

Lux Helsingin teoksissa on luvassa niin video- valo kuin käsitetaidettakin – kaikki sisältyen näin installaatioiden piiriin. Lisäksi rakennuksiin yhdistettävä videomäppaus on myös näiden installaatioiden yleinen tekniikka. Teosten keskipisteessä on tietenkin valo ja sen tuottaminen. Myös monesti teosten tarinallisuus on läsnä, ja joihinkin teoksiin on siten jaettavissa aikataulu, kun teoksen valo- tai liikesarja alkaa alusta.

Joskus teokset eivät ole irrallisia kokonaisuuksia, vaan ne on kiinnitetty osaksi rakennuksia. Kuluneina vuosina on nähty valoteoksia niin Eduskuntatalolla kuin Tuomiokirkollakin yhdistettynä itse rakennuksen arkkitehtuuriin.

Vaikka Lux Helsingissä valoinstallaatiot ovat pääosassa, tarjoaa tapahtuma myös muuta ohjelmaa kävijöilleen. Esimerkiksi jo parin vuoden aikana toiminut Lux Aamu tarjoaa installaatiotaidetta aamuisten työmatkalaisten iloksi. Myös esimerkiksi aloitteleville taiteilijoille suunnattu tapahtuma BYOB (Bring Your Own Beamer), järjestettiin toista kertaa vuonna 2018. Tässä tapahtumassa kuka tahansa voi tulla esittelemään teoksiaan, kunhan ne ovat installaatioita joko video- tai mediateosten muodossa, Lux Helsingin henkeen sopivana.

Lux Helsinki on tapahtuma, joka hyödyntää muuten niin pohjoisen masentavaa aikaa. Se antaa tilaa taideteoksille, jotka pääsevät kirjaimellisesti loistamaan Pohjolan pimeissä tunnelmissa. Tämäntyyppinen valoinstallaatiotapahtuma ei olisikaan mahdollinen eteläisemmillä kääntöpiireillä. Tapahtuma on ehdottomasti yksi Helsingin talven kohokohdista ja on saanut aikaan juuri sen, mitä taiteen pitäisikin tehdä – tuomaan iloa vaikeina aikoina katsojilleen.