1960-luvulla, hippiliikkeen ja luonnonmukaisien aatteiden ohella syntyi myös italialainen taidemaailmaa mullistava suuntaus, Arte Povera. Tämä jopa poliittisesti latautunut taidesuuntaus ammensi inspiraatiota luonnosta ja luonnonmateriaaleista. Sen tarkoituksena oli käyttää niin sanottuja ”köyhiä” tai yksinkertaisia materiaaleja, kuten puuta, kiveä, keppejä, tai muita materiaaleja, joita on helposti ja luonnonmukaisesti tarjolla. ”Povera” tarkoittaakin italiaksi köyhää. Nämä materiaalit oli kerätty pääosin luonnosta.
Amerikassa samanlaiseen suuntaukseen kuului muun muassa minimalismi, mutta italialaiset taiteilijat menivät paljon syvällisemmin käsitetaiteen ja performanssin aaltoihin. Heidän teoksensa olivat useimmiten lyhytikäisiä, joko performanssin muodossa tai sitten luonnonmukaisista materiaaleista tehtyinä, jolloin ne hajosivat ja maatuivat pois. Italialaiset taiteilijat olivat sitä mieltä, ettei taiteen kuulukaan olla pitkäikäistä eikä ikuista ja nimipä monesta heidän teoksestaan on nykyisin olemassa vain valokuvia.
Arte Poveraa kuvailtiin 1960-luvulla nuorten taiteilijoiden uudeksi suuntaukseksi, jossa pyritään aivan uuteen esteettiseen ratkaisuun. Taiteen ei ollut enää määrä olla kaunista, vaan sen pääpisteessä oli taiteilijan oma spirituaalinen matka ja luonnon kunnioitus, sekä itse taiteen tekeminen. Tämänlainen ajattelu oli uusinta uutta 1960-luvun taiteen kentällä.
Yksi kuuluisimmista Arte Poveran taiteilijoista on ehdottomasti Mario Mentz, joka rakensi niin sanotun kivi-iglun. ”Igloo de Pietra” on rakennettu kokonaan luonnonmukaisista materiaaleista. Iglua ympäröi myös Fibonaccin matemaattinen luku, jossa jokainen numero on sen kahden edellisen numeron summa. Tähän lukuun pohjautuen Mentz on tehnyt lukuisia teoksiaan.
Arte Poveraan ja sen luonnonmukaisuuteen kuului suuressa osin myös meditatiivinen luonnonmukaisuus, jossa taiteilija etsii luonnon maagisia lähteitä. Taiteilija haluaa jättää oman sielunsa ja olemuksensa jäljen luontoon, jolloin hän siirtyy niin ikään osaksi luonnon monimuotoisuutta. Tämä maagisuus on siirtynyt suureksi osaksi monia eri ympäristötaiteen suuntauksia. Luonnon kunnioitus ja sen arvostus on suuressa osassa ympäristötaidetta, ja vaikka taidetta tehdään ympäristöä muokaten, sitä samalla kunnioitetaan aivan uudella tavalla.
Arte Povera on yksi ympäristötaiteen kivijaloista varsinkin eurooppalaisella taiteen kentällä. Luonnon kunnioitus ja sen arvostus näkyy tämän italialaisen taidesuuntauksen teoksissa, ja se käsite, että taiteen ei aina välttämättä tarvitse olla ikuista, oli vallankumouksellinen 1960- ja 1970-lukujen taidemaailmassa.