Muun muassa Suomen nykytaiteenmuseo Kiasma kerää ahkerasti installaatioteoksia kokoelmiinsa. Esimerkiksi Richard Longin teos Harmaa liuskekivi ostettiin Kiasman kokoelmiin jo vuonna 1999 tai Kimmo Schroderuksen vuonna 2009 kokoelmiin hankittu Laajentuja, jonka tarkoituksena on muokkautua aina näyttelytilan mukaan. Laajentujaa kuvaillaan veistokseksi, mutta sen tilan kanssa käymä keskustelu tekee siitä yhtä lailla myös installaation. Tämä teos on tehty teräksestä ja sitä kannattelevat teleskooppivarret, joita voi säätää sen mukaan, minkälaiseen tilaan teos asettuu.
Kuitenkin Kiasman varmasti kuuluisin installaatio on Jacob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma, joka on tehty sadoista värikkäistä muovisuikaleista. Dahlgrenin sanoo nähneensä kerran pilapiirroksen, jossa katsoja katsoo sisään maalaukseen, ja nimipä hän päätti toteuttaa idean oikeassa elämässä. Näin syntyi kenties Kiasman suosituin teos, joka on tuonut iloa ja ihmetystä monelle. Teoksen sisään on mahdollista mennä, näin tutkimaan ihmeellistä abstraktion maailmaa. Installaatio on parhaimmillaan juurikin se, joka pystyy puhuttamaan katsojaa ja saamaan katsojan osallistumaan teokseen aivan uudella tavalla.
Kiasma on varmasti yksi Suomen kuuluisimmista paikoista, joissa voi törmätä installaatioihin, mutta se ei ole todellakaan. Sisätilaan tehty installaatio voi joskus muokata tilaa hyvinkin radikaalisti, mutta myös ulkona on mahdollista nähdä installaatioita. Esimerkiksi Helsingissä vuosittain järjestettävä Lux Helsinki on omalla tavallaan kokoelma installaatioista. Kuitenkin, nämä kyseiset teokset on sijoitettu ulos, avoimempaan tilaan.
Ei ole mitään oikeaa paikkaa tehdä installaatiota. Se voi sijoittua yhtä hyvin sisälle kuin ulos, ja joissain tapauksissa sama teos voi myös olla samaan aikaan sekä sisä- että ulkotilassa. Installaation tarkoituksena on saada katsoja osallistumaan teokseen interaktiivisuuden kautta, mutta myös eri tavalla katsoja on jopa osa teosta, tai teoksen sisään voi astua.