Ympäristötaide on jo itsessään installaatio, mutta se on yleensä tehty luonnossa, ja joskus myös luontoa tai kulttuuriympäristöä muokaten. Kuitenkin, on kuitenkin erittäin laaja käsite ja siihen sisältyy lukemattomia limittäisiä alalajeja. Yksi niistä on ekologinen taide, jolla tarkoitetaan usein nykyään luontoon tehtyä taidetta.
Nykyaikainen ekotaide on saanut vaikutteita 1960- ja 1970-luvuilla Italiassa vaikuttaneesta Arte Poverasta, joka käytti materiaaleinaan helposti saatavia elementtejä, kuten puuta, mutaa ja kiveä. Teosten ei ollut tarkoituskaan olla ikuisia vaan niiden oli tarkoitus esittää jälkeä, jonka taiteilija jättää luontoon. Myös Yhdysvalloissa 60-luvulla kehittynyt paikkasidonnainen taide mielletään yhdeksi ekotaiteen ja ympäristötaiteen alkumuodoista. Samoja elementtejä voi nähdä nykyaikaisissakin ekotaideteoksissa. Nykyisin teos voi olla joko valmis lopputulos tai koko prosessi, joka kehittyy luomisen ympärille.
Ympäristötaiteen alalaji, Ekologinen taide on vielä lähempänä luontoa, Sen tarkoituksena on juuri tehdä luonto näkyväksi sen omilla ehdoilla ja sisällyttää teos osaksi luonnon ekosysteemiä tai matkia sitä. Poliittinen kannanotto on tärkeässä osassa tätä taidemuotoa ja muun muassa kysymykset kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta ovat usein pinnalla kyseisissä teoksissa. Joskus ekologiseen taiteeseen sekoitetaan myös maataide (landart), joka voikin olla osana prosessia.
Nykyisen määritelmän mukaan Ekotaide on luotu stimuloimaan yhteistyötä luonnon ja kulttuuriympäristön välillä, jossa se kunnioittaa etnisyyttä, sukupuolta sekä luontoa. Sen yksi tärkeimmistä tehtävistä on juuri aktivismi ihmisten ja luonnon hyväksi.
Juurikin naisten panostus ekologiseen taiteeseen on suuri. Vuonna 1995 perustettu WEAD (Women Environmental Artist Directory) toimii juuri naistaiteilijoiden hyväksi.
Yksi kuuluisista ekotaiteilijoista on esimerkiksi Aviva Rahmani, joka tekee tiivistä yhteistyötä esimerkiksi luonnontieteilijöiden kanssa. Ympäristötaiteen lisäksi hän tekee myös valokuvausta ja äänitaidetta. Hänen teoksensa Blue Rocks on yksi kuuluisimmista ekotaideteoksista. Sen tarkoituksena oli juhlia Mainen saarelle rakennettuja tuulivoimaturbiineja, jotka tuovat ekologista ja puhdasta energiaa lähiasukkaille. Teoksen inspiraationa toimivat Laventelit, jotka ovat assosioitu mystisiksi kukiksi. Nämä laventelin siniset oli sittemmin maalattu kiviin saaren rannalle.
Ympäristötaide on komplementtinen käsite, ja monesti niin paikkataide, maataide kuin ekotaide limittyvät toisiinsa. Yleensä määritelmä on parasta tarkistaa taiteilijalta itseltään. Kuitenkin, nämä luontoon tehdyt teokset kunnioittavat luontoa ja antavat sille arvon aivan uudella tavalla.