Mitä on installaatio? Opas tilataiteeseen sisällä ja ulkona

Installaatio on tiettyyn tilaan rakennettu kolmiulotteinen taideteos, joka ottaa ympäröivän tilan osaksi itse teosta ja kutsuu katsojan usein sen sisään. Se on yksi nykytaiteen monimuotoisimmista ilmaisumuodoista: installaatio voi muistuttaa veistosta, sisustusta tai arkkitehtuuria, ja se voi yhdistää esineitä, valoa, ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Tässä oppaassa käydään läpi, mitä installaatio tarkoittaa, mistä se on syntynyt, mitkä ovat sen keskeiset tunnuspiirteet ja miten voit itse päästä kokemaan tilataidetta sekä sisä- että ulkotiloissa.

Mitä installaatio tarkoittaa?

Installaatio tarkoittaa tiettyyn tilaan tehtyä, kolmiulotteista taideteosta, jonka tavoitteena on muuttaa tapaa, jolla katsoja hahmottaa ympäröivän tilan. Toisin kuin yksittäistä seinälle ripustettavaa maalausta, installaatiota ei yleensä voi siirtää paikasta toiseen sen muuttumatta, sillä teos ja tila kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Installaatiota on vaikea luokitella yksiselitteisesti juuri siksi, että se lainaa piirteitä monesta eri taiteenlajista. Välillä se muistuttaa veistosta, välillä se lähenee sisustusta tai arkkitehtuuria, ja nykyään installaatio voi sisältää myös videokuvaa tai äänimaisemia. Kansainvälisesti termiä käytetään usein nimenomaan sisätiloissa toteutetuista teoksista, kun taas ulkoilmaan tehtyjä vastaavia teoksia kutsutaan monesti maataiteeksi (land art) tai ympäristötaiteeksi.

Suomessa installaatiosta käytetään usein myös nimitystä tilataide. Nimitys korostaa juuri sitä, että teoksen ja tilan välinen suhde on olennainen osa teosta: tila ei ole vain tausta vaan osa taideteosta. Installaatio voi myös muokata tilaa radikaalisti esimerkiksi valolla, verhoilla tai rakenteilla.

Lyhyt historia: mistä installaatiotaide syntyi?

Installaatiotaiteen juuret ulottuvat 1900-luvun alun avantgardeen eli kokeelliseen, perinteitä rikkovaan taiteeseen. Yhtenä varhaisena lähtökohtana pidetään ranskalais-amerikkalaisen Marcel Duchampin readymade-teoksia — tavallisia käyttöesineitä, jotka taiteilija nosti taideteoksen asemaan. Ne siirsivät huomion esineen muodosta taiteilijan ajatukseen ja teoksen suhteeseen ympäristöönsä.

Toinen tärkeä esikuva on saksalaisen Kurt Schwittersin Merzbau (1920–1930-luvuilta), kokonaisen huoneen täyttänyt kasvava kollaasi, sekä venäläisen El Lissitzkyn abstraktit huonetilat 1920-luvulta. Varsinainen käsite installaatio vakiintui kuitenkin vasta 1970-luvulla. Keskeinen hahmo tällä tiellä oli yhdysvaltalainen Allan Kaprow, jonka maalaukset kasvoivat niin suuriksi, että niistä tuli tilaan astuttavia ympäristöjä (environments). Hänen happeningeissaan — ennalta löyhästi käsikirjoitetuissa taidetapahtumissa — raja taiteen, elämän, taiteilijan ja yleisön väliltä pyrittiin hävittämään.

Tästä perinteestä nousi installaatiotaiteelle ominainen ajatus: taiteilijan idea ja katsojan kokemus ovat tärkeämpiä kuin teoksen pysyvä, kaupan käyvä muoto. Sama ajattelu näkyy myös ekologisessa installaatiotaiteessa, jossa materiaalien alkuperä ja katoavaisuus ovat olennainen osa teoksen viestiä.

Installaation tunnuspiirteet

Installaatiota määrittää ennen kaikkea sen suhde tilaan ja katsojaan, ei yksittäinen materiaali tai tekniikka. Seuraavat piirteet toistuvat useimmissa installaatioissa, vaikka yksikään niistä ei ole ehdoton.

Paikkasidonnaisuus

Installaatio on tyypillisesti paikkasidonnainen eli suunniteltu juuri kyseistä tilaa varten. Teos hyödyntää tilan mittasuhteita, valoa, materiaaleja tai historiaa, jolloin sama teos toisessa tilassa olisi aivan erilainen tai mahdoton toteuttaa. Osa teoksista on tehty niin, että ne mukautuvat kuhunkin näyttelytilaan erikseen.

Katsojan osallistuminen ja immersio

Installaation tavoitteena on usein saada katsoja osallistumaan teokseen interaktiivisuuden kautta. Monet teokset ympäröivät katsojan kokonaan — tätä kutsutaan immersiiviseksi eli uppouttavaksi kokemukseksi — jolloin katsoja kävelee teoksen sisään ja kokee sen useilla aisteilla. Parhaimmillaan katsojasta tulee osa teosta, ja teoksen merkitys syntyy vasta kokemuksessa.

Materiaalit, ääni ja valo

Installaatiossa materiaaliksi kelpaa lähes mikä tahansa: teräs, puu, tekstiili, muovi, luonnonmateriaalit, valonheittimet, kaiuttimet ja projektorit. Monet nykyinstallaatiot ovat audiovisuaalisia eli yhdistävät kuvaa ja ääntä. Materiaalivalinnat kantavat usein myös merkitystä — esimerkiksi puulla on pitkät perinteet suomalaisessa taiteessa, ja luonnonmateriaalit korostavat teoksen suhdetta ympäristöön.

Sisällä vai ulkona — missä installaatio voi sijaita?

Installaatiolle ei ole yhtä oikeaa paikkaa: se voi sijaita yhtä hyvin sisällä kuin ulkona, ja joskus sama teos ulottuu molempiin. Sijainti vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti siihen, millainen teos voi olla ja miten yleisö sen kohtaa.

Sisätilaan rakennettu installaatio

Sisätilaan rakennettu installaatio voi muokata tilaa hyvinkin radikaalisti. Suljettu huone antaa taiteilijalle tarkan hallinnan valosta, äänestä ja lämpötilasta, jolloin katsojan kokemus voidaan rakentaa harkitusti alusta loppuun. Museot ja galleriat ovat luonnollisia paikkoja sisätilan installaatioille, mutta tilataide on levinnyt myös koteihin: aiheesta kiinnostuneen kannattaa tutustua siihen, miten tilataide toimii modernina sisustustrendinä.

Ulkotilan installaatiot

Ulkona installaatiot sijoittuvat avoimempaan ja arvaamattomampaan tilaan, jossa sää, vuorokaudenaika ja ohikulkijat ovat osa teosta. Helsingissä vuosittain tammikuussa järjestettävä valotaidetapahtuma Lux Helsinki on omalla tavallaan kokoelma ulkotilan installaatioita: valoteokset sijoitetaan kaupunkitilaan rakennusten, puistojen ja aukioiden yhteyteen. Äärimmäinen esimerkki tilapäisestä ulkoinstallaatiosta on Burning Man -festivaali, jossa suuret teokset rakennetaan autiomaahan vain hetkeksi.

Installaatiot Kiasmassa ja suomalaisessa taiteessa

Suomen nykytaiteen museo Kiasma on yksi tunnetuimmista paikoista, joissa installaatioihin voi törmätä, sillä se on kerännyt tilataidetta kokoelmiinsa vuosien ajan. Kiasman hankkimat teokset kuuluvat osaksi Kansallisgallerian kokoelmaa.

Kiasman tunnetuin installaatio on ruotsalaisen Jacob Dahlgrenin (s. 1970) teos Abstraktion ihmeellinen maailma (The Wonderful World of Abstraction, 2009). Teos on tehty sadoista värikkäistä muovisuikaleista, joiden sisään katsoja voi kävellä ja tutkia abstraktion maailmaa. Dahlgren on kertonut saaneensa idean pilapiirroksesta, jossa katsoja astuu sisään maalaukseen — ja päätti toteuttaa ajatuksen oikeassa elämässä. Lopputulos on yksi museon suosituimmista teoksista, ja se havainnollistaa hyvin installaation ydinajatusta: teos puhuttelee katsojaa ja ottaa hänet osaksi teosta.

Toinen Kiasmassa esillä ollut tilaa muokkaava teos on kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen Laajentuja (Expander, 2004), joka tehtiin hänen Ars Fennica -näyttelyään varten ja esiteltiin Kiasmassa vuonna 2005. Teräksestä valmistettua teosta kannattelevat teleskooppivarret, jotka voidaan säätää näyttelytilan mukaan — laajimmillaan varret voivat levittyä jopa noin 20 metrin säteelle. Teos luokitellaan veistokseksi, mutta sen jatkuva keskustelu ympäröivän tilan kanssa tekee siitä yhtä lailla installaation.

Myös kansainvälisesti merkittäviä nimiä on päätynyt Kiasman piiriin. Museon ensimmäinen symbolisesti tärkeä lahjoitus tuli Porkkana-yhdistykseltä, ja se sisälsi runsaat sata pienimuotoista kansainvälistä teosta muun muassa brittiläiseltä maataiteilijalta Richard Longilta. Suomalaisen tilataiteen vahvasta arkkitehtuurisuhteesta kiinnostuneen kannattaa lukea erikseen siitä, miten suomalainen installaatiotaide nojaa arkkitehtuuriin sekä Marco Casagranden ja Sami Rintalan arkkitehtonisista installaatioista.

Tunnettuja installaatioita maailmalla

Kansainvälisesti installaatiotaide tunnetaan erityisesti suurista, kaikki aistit valtaavista teoksista, jotka ovat tehneet taiteilijoistaan maailmankuuluja. Alla oleva vertailu kokoaa muutaman keskeisen teoksen sekä Suomesta että maailmalta, jotta niiden erot ja yhtäläisyydet hahmottuvat kerralla.

Esimerkiksi Yayoi Kusaman peilihuoneet (Infinity Mirror Rooms) luovat peilien avulla vaikutelman loputtomasta tilasta, Olafur Eliassonin The Weather Project täytti Tate Modernin turbiinihallin keinotekoisella auringolla ja sumulla, ja James Turrellin valoteokset ohjaavat katsojan havaitsemaan valon ja taivaan uudella tavalla. Yhteistä näille on pyrkimys hälventää raja katsojan ja teoksen väliltä.

Installaation eri muodot

Installaatio ei ole yksi tekniikka vaan sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu monenlaisia teoksia. Tavallisimmat muodot on hyvä tuntea, sillä ne auttavat hahmottamaan, mitä näyttelyssä on edessä.

• Valoinstallaatio: teos rakentuu valosta, väreistä ja varjoista. Tyypillinen esimerkki on ulkotilan valotaide, jossa rakennukset tai puisto heräävät eloon pimeän aikaan.
• Ääni-installaatio: keskiössä on äänimaisema, joka täyttää tilan ja ohjaa katsojan liikettä ja tunnelmaa. Kuvaa voi olla vähän tai ei lainkaan.
• Videoinstallaatio: liikkuvaa kuvaa esitetään yhdellä tai useammalla projektorilla tai näytöllä osana tilaa, usein ääneen yhdistettynä.
• Interaktiivinen installaatio: teos reagoi katsojan läsnäoloon, kosketukseen tai liikkeeseen, jolloin yleisöstä tulee aktiivinen osa teosta.
• Paikkasidonnainen teos ja maataide: teos tehdään tiettyyn ympäristöön, ulkotilan luontokohteissa usein luonnonmateriaaleista.

Monet teokset yhdistävät useita näistä muodoista. Esimerkiksi suuri immersiivinen installaatio voi käyttää yhtä aikaa valoa, ääntä ja liikkuvaa kuvaa, jolloin kokemus syntyy kaikkien aistien yhteisvaikutuksesta.

Näin pääset kokemaan installaatiotaidetta

Helpoin tapa tutustua installaatioihin on vierailla nykytaiteen museossa tai galleriassa, jossa teoksia on turvallisesti esillä ja usein taustoitettu opastein. Käytännön vinkkejä:

• Museot ja galleriat: Kiasma ja muut nykytaiteen museot pitävät installaatioita säännöllisesti esillä sekä kokoelma- että vaihtuvissa näyttelyissä.
• Valotaidetapahtumat: talven pimeinä kuukausina ulkotilan valoinstallaatioita näkee ilmaiseksi esimerkiksi Lux Helsingin kaltaisissa tapahtumissa.
• Ota aikaa: installaatio aukeaa harvoin yhdellä silmäyksellä. Kävele teoksen ympäri tai sen sisään, kuuntele äänet ja huomioi, miten tila ja valo muuttuvat eri kohdista katsottuna.
• Tarkista ohjeet: osaan teoksista saa astua sisään ja osaa kosketaan, osaa taas katsotaan vain ulkopuolelta. Noudata näyttelyn ohjeita, sillä monet installaatiot ovat herkkiä.

Yleisimmät väärinkäsitykset installaatiotaiteesta

Installaatiotaiteeseen liittyy muutamia sitkeitä väärinkäsityksiä, jotka kannattaa oikaista heti alkuun.

• ”Installaatio on sama kuin veistos.” Veistos on itsenäinen esine, jota katsotaan ulkopuolelta. Installaatio taas rakentuu tilaan ja usein katsojan ympärille; monet teokset ovat jotain veistoksen, arkkitehtuurin ja ympäristön väliltä.
• ”Installaatiot ovat vain museoissa.” Teoksia on yhtä lailla ulkotiloissa, kaupunkiympäristössä ja tapahtumissa, eikä niiden kokeminen aina maksa mitään.
• ”Teos on pysyvä.” Monet installaatiot ovat lähtökohtaisesti väliaikaisia: ne rakennetaan tiettyä näyttelyä tai tapahtumaa varten ja puretaan sen jälkeen. Väliaikaisuus voi olla osa teoksen ideaa.
• ”Kaiken pitää tarkoittaa jotain selkeää.” Installaation arvo on usein kokemuksessa ja havainnon muutoksessa, ei yksiselitteisessä viestissä. Oma kokemus on yhtä pätevä kuin asiantuntijan tulkinta.

Kenelle installaatiotaide sopii?

Installaatiotaide sopii kaikille, jotka haluavat kokea taidetta perinteistä maalausten katselua kokonaisvaltaisemmin. Koska teokset ovat usein osallistavia ja aistivoimaisia, ne ovat helposti lähestyttäviä myös niille, joille nykytaide tuntuu muuten etäiseltä — teosta ei tarvitse ”ymmärtää” oikein, vaan sen voi kokea. Tilataide kiinnostaa myös sisustuksesta, arkkitehtuurista ja tapahtumista pitäviä, sillä se yhdistää taiteen tilan ja kokemuksen suunnitteluun.

Usein kysytyt kysymykset (FAQ)

Mitä installaatio tarkoittaa taiteessa?

Installaatio tarkoittaa tiettyyn tilaan rakennettua, kolmiulotteista taideteosta, joka ottaa ympäröivän tilan osaksi teosta. Se voi yhdistää esineitä, valoa, ääntä ja videokuvaa, ja katsoja kokee sen usein astumalla teoksen sisään.

Mitä eroa on installaatiolla ja veistoksella?

Veistos on itsenäinen esine, jota katsotaan ulkopuolelta, kun taas installaatio rakentuu tilaan ja usein katsojan ympärille. Raja ei ole jyrkkä: tilan kanssa keskusteleva veistos voidaan tulkita myös installaatioksi.

Voiko installaation sisään mennä?

Moniin installaatioihin saa astua sisään, ja se on usein jopa teoksen tarkoitus. Osaa teoksista katsotaan kuitenkin vain ulkopuolelta, sillä ne voivat olla hauraita. Kannattaa aina noudattaa näyttelyn antamia ohjeita.

Missä Suomessa voi nähdä installaatioita?

Installaatioita on esillä nykytaiteen museoissa, kuten Kiasmassa, sekä gallerioissa. Ulkotilan installaatioita näkee esimerkiksi talvisessa Lux Helsinki -valotaidetapahtumassa ja monissa muissa kaupunkitapahtumissa.

Kuinka kauan installaatio on esillä?

Esilläoloaika vaihtelee paljon. Osa teoksista kuuluu museon pysyvään kokoelmaan ja on esillä toistuvasti, kun taas monet installaatiot ovat väliaikaisia ja rakennetaan vain tiettyä näyttelyä tai tapahtumaa varten.